Numerot viroksi treffiseuraa

Ulkona jonkun tönimistilanteen sankari meinasi kaatua päälleni jolloin mies oli suojeleva, ei kuitenkaan aggressiivishenkisesti, mistä pidin todella paljon. Pilkun aikoihin lähdin ystäväpariskuntani kanssa kohti taksiabussia. Mies kysyi saako tulla saattamaan. Mies kysyi saako pitää kädestä. Yhtäkkiä oli todella onnellinen ja turvallinen, sekä pidetty olo.

Hän ei tuputtanut enää seuraansa, ei vongannut seksiä ja oli täydellinen herrasmies. Halusin hänen olevan siinä. Päästyään kotiin hän laittoi viestin. Ja seuraavana päivänä hän laittoi viestin. Ja nyt, vihdoin, näemme selvinpäin treffien merkeissä. Ehkä eniten jännittää se, että mitä jos selvinpäin en pidäkään hänestä? Tosin, kaikki viestittely ja soittelu on toki tapahtunut selvinpäin, joten ei tässä nyt aivan suden suuhun olla menossa. Makaan sängyssäni tätä kirjoittamassa ja mietin, että herranjumala.

Siis mikään ei ole niin jännittävää kun treffeille meno! Se on niiiin hirveetä mutta sitten heti kun pääsee treffipaikkaan ja näkee niin sehän on vaan ihanaa ja hauskaa! Hauskempaa jos on hyvä treffiseura, ja suht kiinnostava kokemus vaikka ei natsaiskaan. Toi on niin tota, kun tulee vastaan yksi potentiaalinen, alkaa niitä tippua ovista ja ikkunoista.

Sitten yhtäkkiä huomaa että kaikki on kadonnut kuin tuhka tuulee: D Ja tämä siis omalla osallani, eli toivotaan, että sulla asiat menee vähän paremmin: Puolentoista vuoden sinkkuus on opettanut sen, että aivan hyvin voisin ottaa haaremillisen miehiä, yhden joka tarkoitukseen. Jos tiedätte mitä tarkoitan. Reilun kolmen vuoden sinkkuuden jälkeen todellakin tiedän ; Mutta myös voin sanoa et yritetty on tai no ei ihan haaremia, mutta kuitenkin ja ei nyt oikein voi sanoa että toimi.

Mutta aina kannattaa yrittää! Niin itse ainakin teen ;. Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön » tästä. Miten sun treffit meni? Edellinen juttu Seuraava juttu. Kommentit Mut mitä sille out of my league -miehelle kävi?!

Se ansaitsee kokonaan oman postauksen! Ai että, ihana mies. Jännittävää, jään odottelemaan jatkoa: Klassinen "kaikki miehet ilmestyy samaan aikaan" -vetovoima? Miten ikinä tiedät, että mille sinun kannattaa rekisteröityä? No, me kerromme sinulle tällä sivustolla vinkkejä tämän asian tiimoilta. Voit esimerkiksi miettiä, että oletko etsimässä nuorta sinkkuseuraa vai hieman kokeneempaa treffikaveria. Deittisivuston valinta on ensimmäinen asia, joka pitää aloittaessa tehdä.

Mutta se ei viimekädessä ole kovinkaan tärkeä, koska pystyt rekisteröitymään sivustoille täysin ilmaiseksi. Voit siis tehdä tilin toiselle sivustolle, jos ensimmäinen ei syystä tai toisesta miellyttänyt. Pystyt moninkertaistamaan omat treffimahdollisuutesi, jos luot profiilin useammalle sivustolle. Käytännössä rekisteröityminen hoituu samalla vaivalla usempaan sivustoon, eikä se sinulle maksakaan ylimääräistä, koska rekisteröityminen on useimmissa tapauksissa täysin ilmaista.

Kun olet rekisteröitynyt yhdelle tai useammalle sivustolle, on aika valita sopiva profiilikuva. Moni aloitteleva nettideittailija saattaa pitää profiilikuvan lisäämistä hankalana ja hieman ehkä nolonakin. Mutta totuus on se, että kuvan lisääminen parantaa mahdollisuuksiasi merkittävästi. Kyllä kuvattomatkin profiilit toimivat ja ihmiset pääsevät treffeille, mutta tilastollisesti profiilikuvan lisääminen parantaa mahdollisuuksiasi prosentilla!

Varsinkin miehet kiinnittävät huomiota naisten profiilikuviin, joten naisten on erittäin tärkeää lisätä hyvä kuva itsestään sivustolle. Naiset kiinnittävät miehiä enemmän huomiota kuvaustekstiin, joten miesten kohdalla kuvan rooli ei ole niin suuri, mutta yksi merkittävimmistä seikoista se on silti. Sinun ei tarvitse lisätä kuvaa heti rekisteröitymisen yhteydessä, jos et halua.

Voit tutustua rauhassa sivustoon ja lisätä kuvan itsestäsi jälkikäteen. Voit myös vaihtaa kuvaa, jos löydät paremmin sopivan kuvan itsestäsi myöhemmin. Kuten aikaisemmassa kohdassa totesimme, profiilikuvauksen kirjoittaminen on erityisen tärkeää. Näin on varsinkin miehillä, jotka etsivät naisseuraa. Naiset keskimäärin kiinnittävät profiilin kuvaustekstiin enemmän huomiota kuin miehet, joten tämän takia miesten kannattaa olla tässä asiassa erityisen tarkkana!

Profiilikuvauksen kirjoittaminen ei ole vaikeaa, mutta parannettavaa riittää silti aina. Kannattaa aloittaa lyhyellä esittelyllä itsestä ja kertoa myös vähän, että minkälaista seuraa on etsimässä.

Kannattaa olla asiallinen sekä humoristinen. Tai ehkä paras ohje on se, että kannattaa kirjoittaa mahdollisimman oman näköinen kuvaus. Muista myös  päivittää kuvaustasi. Monet nettideittailijat unohtavat oman profiilikuvauksensa, eivätkä muokkaa sitä lainkaan.

Erityisesti miesten kannattaa hieman kokeilla erilaisia vaihtoehtoja ja testata, että minkälainen kuvaus toimii parhaiten. Sitten onkin jo miltei valmista! Nyt on profiililuotu ja pääset käyttämään itse sivustoa. Sivustoilla on tyypillisesti useita erilaisia tapoja, joilla voi löytää itselleen sopivia partnereita. Selaile muiden käyttäjien profiileja ja ota yhteyttä heihin rohkeasti. Kun pääset jutun alkuun mukavan tyypin kanssa, voit rauhassa tutustua häneen sivustolla ja sitten sopia treffit hänen kanssaan.

Yksi netin parhaimmista puolista on se, että seuraa on tarjolla runsaasti. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että aktiivisia käyttäjiä on riittämiin myös pikkupaikkakunnilla. Tietenkin Suomen suurimmissa kaupungeissa eli ns. SM-liigakaupungeissa, on nettitreffejä tarjolla moninverroin enemmän, mutta voit olla varma, että myös sinun paikkakunnaltasi löytyy runsaasti treffiehdokkaita. Netissä kaikki on nopeaa ja helppoa.

Jos etsisit seuraa baareista tai harrastuksista, joutuisit näkemään paljon vaivaa sopivan deitin löytämiseksi. Netissä riittää se, että luot itsellesi profiilin yhteen tai muutamaan hyvään deittisivustoon ja voit jäädä odottelemaan kiinnostuneiden ihmisten yhteydenottoja. Parasta tässä kaikessa on tietenkin se, että se on sinulle täysin ilmaista. Voit luoda oman deittiprofiilin täysin ilmaikseksi.

On totta, että maksullisen profiilin kanssa pystyt parantamaan mahdollisukksiasi, mutta ilmaisella profiililla pääsee jo pitkälle. Vaikka nettitreffit ovat jo monelle suomalaiselle ihan arkipäiväinen juttu, näin ei kuitenkaan ole kaikkien kohdalla. Nettitreffit herättävät monenlaisia kysymyksiä ja pelkojakin. Olemme keränneet vuosien varrelle eteen tulleita kysymyksiä alle ja vastanneet niihin parhaalla katsomallamme tavalla. Toivottavasti löydät näistä hyötyä itsellesi.

Netistä seuran etsiminen ei ole noloa tai epäilyttävää. Suurin osa suomalaisista käyttää nimenomaan nettiä apuna seuran etsimisessä. Nettitreffit ovat olleet yleisin tapa tutustua uusiin ihmisiin jo vuosien ajan, joten sinun ei tarvitse pelätä kiinni jäämistä tai paljastumista. Mikäli tuttusi pitävät nettitreffailua nolona, on vika heissä. Suurin osa suomalaisista käyttää nettiä hyödyksi vakavan ja vähän köykäisemmänkin seuran etsimiseen.

Siinä ei ole mitään noloa! Kuvan lisäämisestä on sanottava seuraava seikka: Eräät tutkimukset ovat osoittaneet, että kuvallinen profiili toimii jopa 15 kertaa paremmin kuin kuvaton profiili.

Tämän takia on aivan äärettömän tärkeää, että lisäät itsestäsi hyvän kuvan nettitreffisivustolle. Itse et todennäköisesti ostaisi verkkokaupasta, jossa ei ole lainkaan tuotekuvia. Ja nettitreffien kohdalla tilanne on vielä monin verroin herkempi ja intiimimpi, joten parempi lisätä se kuva. Epätoivoisia seuran etsijöitä on netissä ja netin ulkopuolella. Jälleen kerran nettitreffien vanha huono maine nolona touhuiluna nostaa päätään.

Osa ihmisistä piti nettitreffejä nolona tapana hankkia seuraa luvun alussa, kun nettitreffit oli vielä tuore ilmiö, jota kohtaan oli paljon ennakkoluuloja ja vääriä käsityksiä.

Nykypäivänä tilanne on se, että jos haluat olla tehokas ja käytännöllinen, on sinun järkevintä hankkia itsellesi seuraa juuri netin avulla. Aina on mahdollista, ettei pääsekään treffeille. Voin kuitenkin sanoa, että siihen ei kuitenkaan ole se, etteikö seuraa olisi tarjolla. Monet sivustot antavat jopa treffitakuun, jonka myötä voit olla täysin varma, että pääset tapaamaan uusia ihmisiä.

Suurimmat suomalaiset treffisivustot myös ovat julkaisseet tutkimuksia siitä, että kuinka moni sivuston käyttäjistä on päässyt treffeille. Jostain syystä jotkut ajattelevat, että niin sanottu perinteinen deittailu on jotenkin parempaa kuin nettitreffit.

Ikään kuin tavallisissa treffeissä ei olisi riskejä tai et tuhlaisi joskus aikaasi! Nettitreffit eivät toki ole täysin riskittömiä, mutta ne ovat monella tapaa turvallisempia ja rennompia kuin niin sanotut perinteiset treffit. Mieti vaikka, millaista tietoa saat treffikumppanistasi etukäteen: Nettideittailu voi tuntua laiskalta, koska siinä ei tarvitse nousta ylös, laittautua ja lähteä julkiselle paikalle keskustelemaan henkeviä lasillisen ääreen. Eikö kuitenkin ole aivan mahtavaa, että voit valita, kuinka deittailet?

Netissä toki alun perin kohdataan ja siellä voidaan jutella, mutta useimmiten tarkoitus on löytää sopiva ihminen ja sitten sopia oikea tapaaminen kasvokkain. Nettitreffit mahdollistavat kaksi upeaa asiaa seuranhaussa: Toiseksi voit omassa rauhassa tehdä valintoja löytämiesi seuraa etsivien sinkkujen välillä heidän profiiliensa perusteella. Jos sinulle on ylipäätään tyypillistä päätyä jatkuvasti samanlaisten tyyppien kanssa treffeille, nettitreffit on hyvä idea virkistää ja ravistella tilannetta.

Netissä tapaat ihmisiä, joita et muuten tapaisi tai joihin et tulisi ottaneeksi kontaktia. Seuranhaku netissä tekee deittailusta monella tavalla tasa-arvoisempaa: Netistä voit löytää todellisen rakkauden, on siis turha miettiä kannattaako nettitreffit. Nettitreffit on tehokkain mahdollinen tapa tavata uusia ihmisiä. Jos olet kuten suuri osa ihmisistä eli sinulla on kiireinen elämä, nettideittailu on kätevä keino saada uusia kontakteja ja löytää rakkautta elämään.

Baareihin tai tapahtumiin lähteminen  on usein paitsi vaivalloista myös ajanpuutteen takia mahdotonta. Sitä paitsi ihmisjoukoissa tai humalassa emme tapaa parhaita mahdollisia kumppaniehdokkaita, vaan niitä joita sattuu osumaan viereen baaritiskille tai jotka ovat jäljellä ovien sulkeutuessa.

Tämä ei siis todellakaan ole paras tapa etsiä rakkautta, jos todella haluat tavata jonkun jonka kanssa saada parisuhde. Baareissa tai muissa sosiaalisissa tilanteissa oikeanlaisen treffikumppanin tapaaminen on myös hyvin epätodennäköistä.

Lisäksi hänen pitäisi olla tietyssä ikähaarukassa. Nämä ominaisuudet eivät vielä — ainakaan toivottavasti — vielä riitä, joten lisäksi toivot hänellä olevan tietynlainen arvomaailma, uskonto, koulutus  tai työ.

Entä eläimet ja allergiat? Kun otat huomioon edes välttämättömimmät ominaisuudet, joita parisuhteessasi ja tulevassa kumppanissasi pitäisi olla, huomaat, ettet löydä sellaista satunnaisesti kahvilassa.

Sen sijaan seuranhaku netissä helpottaa etsintääsi huomattavasti! Kun olet ulkona ystäviesi kanssa ja juhlitte aamuyöllä tanssilattialla, myönnetään ettei kukaan meistä tee silloin parhaita päätöksiä.

Varsinkin humala ja väsymys sumentavat arvostelukykymme ja päädymme helposti vaihtamaan numeroita tai sänkyyn asti jonkun sellaisen kanssa, joka ei kerta kaikkiaan lunasta niitä vaatimuksia, jotka kumppanille asetamme. Myös yksinäisyys ja tilanne, jossa otamme tapailtavaksi sen tyypin, joka sattuu olemaan tarjolla, on  monelle tuttu.

Tämä ei ole juuri sen parempi vaihtoehto kuin edellinenkään. Selaamalla profiileja netissä nettitreffisivustoilla voit oikeasti pitää kiinni omista standardeistasi ja pysyä tyytyväisenä päätöksiisi. Tietenkään netissäkään se ensimmäinen nettitreffi ei ehkä ole se oikea, mutta ainakin olet lähempänä oikeaa valintaa kuin baari-illan jäljiltä.

Ajatteletko, kannattaako nettitreffit rahan puolesta? Vastaus on sataprosenttinen kyllä. Suurin osa seuranhakusivustoista, joilla haetaan kumppania tositarkoituksella, on täysin ilmaisia. Rekisteröityminen ja profiilin luominen eivät maksa mitään eikä piilokulujakaan tule. Sen sijaan baariin, kahvilaan, ravintolaan, elokuviin ja vaatteisiin saa menemään yllättävän paljon rahaa. Nettitreffit säästävät todellisuudessa niin aikaasi kuin rahojasikin.

Asian voi sanoa myös näin: Aika hyvä diili, vai mitä? Jos mietit, kannattaako nettitreffit aloittaa, pohdi myös yksityisyyttä: Seuranhakusivustot ovat yksityisiä eikä viestejäsi toiselle henkilölle näe sivustolla muut uin sinä ja hän. Ystäviesi tai tuttujesi ei todellakaan tarvitse törmätä sinuun ravintolassa, jossa olet taas uuden henkilön kanssa treffeillä. Saat pitää yksityiselämäsi juuri niin yksityisenä kuin haluat.

Muista myös, että nettitreffit ei ole ainoa tapa tavata ihmisiä eikä sen tarvitsekaan olla. Mikset ottaisi parhaita paloja sekä nettideittailusta että perinteisestä deittailusta? Pidä silmät auki ja luo myös profiili netin seuranhakusivustolle. Eri sivustot ovat eri tyylisiä: Jos kuulut siihen suureen joukkoon ihmisisä, jotka ovat introverttejä, ymmärrät, miksi tuo neuvo ei vain toimi. Tässä osiossa kerromme, miten introvertti pääsee nettitreffeille.

Neuvo mennä reippaasti juttelemaan vieraille ihmisille on todella outo. Suurin osa ihmisistä on netissä ja nettitreffit ovat tietenkin ihan oikeat treffit. Kaksi ihan oikeaa ihmistä on löytänyt yhteistä kiinnostusta ja tapaa toisensa. Miksi se olisi yhtään sen huonompaa kuin nenäliinaan kirjoitetun puhelinnumeron sujauttaminen kahvilatyöntekijän käteen? Nettideittailu on kannattavaa, sillä se on helppo tapa ottaa kontaktia ihmisiin ja kertoa myös itsestään ilman, että pitätisi yrittää muuttaa omaa persoonaansa.

Kun luot nettitreffisivustolle profiilin, persoonasi saa äänen. Harva meistä loistaa tilanteessa, jossa on paljon ihmisiä taustameluisessa baarissa ja pitäisi yrittää tuoda itsestään parhaita puolia esiin. Päinvastoin, monelle tuollaiset tilanteet ovat hankalia ja saavat olon tuntumaan täysin näkymättömältä.

Jotkut loistavat ryhmätilanteissa, mutta usealle paras tapa voida tuoda esiin omaa itseään on kahdenkeskinen, rauhallinen tilanne. Nettiprofiilissa pääset kertomaan oikeasti, kuka olet.

Sinun ei tarvitse yrittää kikkailla ulkonäölläsi siksi, että se on lähes ainoa asia jonka sinusta hälyisessä baarissa näkee.

Numerot viroksi treffiseuraa -

Ja nyt, vihdoin, näemme selvinpäin treffien merkeissä. Tule sivustolle ja tapaa tuhansia samanmielisiä sinkkuja alueeltasi. Jotenkin päädyin kuitenkin uudestaan juttelemaan miehen kanssa, hän oli sinnikäs, muttei enää niin niljakkaalla tavalla. Palveluun liittyessäsi saat aina yhden viikon ilmaisjäsenyyden, jonka aikana voit tutustua rauhassa palveluumme. Mies kysyi saako pitää kädestä. Eliittikumppani on varmasti kaikille tuttu deittisivusto. Rekisteröinti EasyFlirt-deittisivustoon antaa pääsyn kaikkien jäsenten viesteihin, profiileihin ja ilmoituksiin. Ei haminan elokuvateatteri seksideitti Suomen suurin deittisivusto Tilin luominen on hieman hankalaa, koska täytyy varmentaa kännykällä.

0 thoughts on “Numerot viroksi treffiseuraa

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *